torstai 3. joulukuuta 2015

poikien kanssa

Kysin viime viikolla A:lta haluaako hän lähteä tätin kanssa lelukauppaan ja karkkikauppaan. Mitä luulette, että hän vastasi.

Lelukaupassa saatiin menemään tunti ihan vaan leluja katsellen. Karkkikaupassa piti yhdessä haistella ensiksi sitä ympärillä olevaa tuoksua ja sitten kerättiin aikamoinen pussi karkkia ja pistinkin pussiin lähes kaiken mitä A pyysi.  En rehellisesti sanottuna edes tiennyt, miten kamalia karkkeja Filmtownissa myydäänkään. No, tätit (ja isovanhemmat) ovat kai sitä varten, että ne voi vähän hemmotella?

Kolme päivää ja kaksi yötä viihdyin näiden kahden pienen kanssa ja voin luvata, että saivat huomiota riittävästi.

En kestä, miten ihania tyyppejä näistä on kasvanu.. Mun pitää nykyään lähes joka vierailulla sanoa, että "et saa kasvaa A, pysy aina pienenä", johon hän vastaa "Ruut-täti pienet pojat on sellasia, että ne kasvaa". Menin kerran vahingossa noin sanomaan ja se kai kuulosti niin kivalta, että sitä nyt sitten mietitään. Niin ne vaan lapset kasvaa ihan hurjaa vauhtia ja ite ei vanhene yhtään ;) Tuntuuko teistä muista samalta? (ja tää vaan näin vitsinä. oon nimittäin kärsiny jostain ihan kamalasta ikäkriisistä nyt pari viikkoa ja keskellä vuotta, kun seuraavaan syntymäpäiväänkin on aikaa ties kuinka kauan.)

Kuvat viime viikolta. Leivottiin yhdessä pipareita ja lämmiteltiin takan ääressä. Siskoni kodissa odotetaan aika kovasti joulua ;)

Näihin kuviin ja tunnelmiin, oikein mukavaa torstaita sinne.

ihan sopivan ikäinen Ruut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti