tiistai 29. syyskuuta 2015

Kukkajuttuja

Heippa ja mukavaa tiistaita.

Tämä päivä on ollut täynnä toimintaa. Aamupäivällä sain käydä ystäväni kanssa ihailemassa hevosia laitumella. Siinä auringonpaisteessa hevosia syötellessä oli olo aika levollinen.  Voi miksi viime kerrasta tallilla on jo niin kauan aikaa! Rauhallisen aamupäivän jälkeen ajelin keskustaan toisen ystävän luokse ja käytiin myös varaamassa pöytä kirpparille. Tietää ainakin, että mitä ensi viikolla tekee. Onneksi yhdessä varattu pöytä on siitäkin hyvä, että siivoukset yms voi hyvin jakaa, ettei tarvi ihan joka hetki siellä käydä.

Sitten asiasta ihan toiseen. Miksi kukaan ei ole koskaan kertonut, että kukkasipulit istutetaan jotenkin tietyllä tavalla maahan? Eilen kuuntelin ystäväni ja hänen miehensä jutustelua siitä, kuinka he olivat joutuneet neuvomaan omalle lapselleen (1-v), kuinka sipulit maahan laitetaan. Heti tuli pieni paniikki, että pitäisikö sellainen tietää ihan noin muutenkin? Vai eikö minua silloin lapsena kiinnostaneet kukat? Kirpparikamoja kuskaillessa on ensi viikoksi muutakin puuhaa luvassa. Puutarhahommia, joiden ajattelin nyt olevan ohi jo näin syksyllä. Sipulien asennot on pakko tarkistaa, että saan sitten keväällä mieluummin tulppaaneja kuin niiden juuria. Onkohan vielä joitain muita puutarhajuttuja, jotka kaikki muut tietävät.. Vinkkejä otetaan vastaan ;)

Ruut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti