sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Bataattikeittoa ja bruschettaa


 

 
 
Tällä viikolla yhtenä iltana kokoonnuttiin ystävien kanssa kokkailemaan yhdessä. Ollaan herkuteltu usein Trattoria Aukiossa ja nautittu heidän ihanista Bruchetta- leivistään, joten päätettiin kokeilla valmistaa niitä itse (patonkia, tomaattisalsaa, jotain juustoa, öljyä.. Siihen voi lisäillä oikeastaan mitä vain oman maun mukaan ja päälle esim kinkkua ja salaattia).  Hyviä tuli! Alkuruokana oli bataattikeitto, jonka ohje löytyi 23.1 ilmestyneestä Me Naisista. Jälkkärinä vaniljajäätelö turkinpippureilla, nam!

Bataattikeitto
500g bataattia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1tl raastettua tuoretta inkivääriä
1rkl öljyä
1 l kasvislientä
1 dl kuohukermaa
suolaa ja rouhittua mustapippuria

Kuori ja pilko pieneksi bataatti, valkosipuli ja sipuli. Pane pilkotut ainekset, inkivääri sekä 1 rkl öljyä kattilaan ja kuumenna sekoittaen, kunnes sipuli on kuullottunut. Lisää kasvisliemi ja keitä palat kypsiksi n 15 min. . Kaada keiton joukkoon kuohukermaa ja anna kiehua n 5 min. Soseuta ja mausta suolalla ja pippurilla.

Ruut

10 kommenttia:

  1. No mutta nam!! Jokaiselle näistä!

    VastaaPoista
  2. Täytyypä kokeilla tuota bataattikeittoa, kiitos ohjeesta :)
    Herkulta näyttää kaikki!!

    VastaaPoista
  3. Nam, kelpais mullekin!! Bataattikeitto on munkin suuri herkku, mmm :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hyvää!!! Toivottavasti joku tekee sitä toisenkin kerran niin pääsen syömään ;)

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä, pitääköhän viikonloppuna kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Nää oli niin hyviä, pitää tehdä uudestaan tässä joku kerta!!

    VastaaPoista