perjantai 22. maaliskuuta 2013

I like boring things

Tänään on sitten vihdoin perjantai, kyllä sitä odotettiinkin :) Loppuviikko meni nopeati ihan vain töissä ja kotona oleillen. Kävin toki eilen siskoni luona ja näin myös serkkuani ja tein samalla muutaman korkean tornin pikkuiselle A:lle legoista. Eli ei täällä ihan vain lepäilty olla ;) Kello on tuskin yhdeksää ja voisin jo nukahtaa. Tähänkö on tultu? Kun saisi valvoa niin jostain kumman syystä sitä aina vain tekee mieli mennä nukkumaan! Ajatus siitä, että lähtisi johonkin perjantaisin tuntuu todella ihmeelliseltä. Onko tämä nyt sitä aikuisuutta? No ei siinä, en valita. Kotona on mukava olla, jopa perjantaisin :) Hiukan televisiota ja aikaisn nukkumaan. Aiemmin olisi saattanut kuulostaa hyvinkin tylsältä, mutta ei enää.
Kuvituksena kuvat vanhempieni kotoa saunan eteisestä. Äiti on sinne luonut vähän tuollaista "vanhaa" tunnelmaa. Itselläni onkin tuollainen (vähän erilainen) vanha laatikko etsinnässä. Yksi minulla jo täällä kotona on, mutta haluaisin myös sellaisen missä ei olisi mitään rakoja vaan ihan vaan kokonaan kiinteä (vaikea selittää). Ehkäpä joku päivä onnistaa! Viikonloppuna olisikin tarkoitus käydä pienellä kirpparikierroksella.

Mukavaa viikonloppua!

Ruut


2 kommenttia: