keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Echt super!

Jo monia vuosia olen halunnut jatkaa opiskeluja, erityisesti saksan parissa. Saksa ei ehkä ole kielistä sieltä kauneimmasta päästä, mutta silti itselleni todella rakas kieli!

Aiemmin omat aikatauluni eivät käyneet yhteen kansalaisopiston tarjonnan suhteen, mutta tänä vuonna minua onnisti. Ensimmäiselle tunnille tosin raahauduin pitkän työpäivän jälkeen ja silmät jo melkein kiinni (melkein jätin jo menemättä). Mutta voi, kyllä kannatti. Ihanaa vastapainoa työlle ja meitä oli pieni mukava ryhmä siellä. Muutkin ryhmäläiset olivat jo muutamia vuosia saksaa lukeneet, joten varmasti saamme yhdessä viettää mukavan vuoden opintojen parissa!

Läksyjäkin tuli. Onkin aika erilainen tunne olla niin innoissaan läksyistä :)



                                                                              Ruut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti